Marbella

Tyylikäs ja kansainvälinen lomakaupunki.



Marbella

Marbella sijaitsee noin 50 km Malagasta länteen. Junalla et Marbellaan voi saapua lentokentältä, vaan bussilla Marbellan linja-autoasemalle kaupungin pohjoispuolelle ja siitä edelleen paikallisbussilla tai taksilla kohteeseen. Suosittelen kuitenkin vuokraamaan auton käyttöön.

Marbellaan kuuluu alueet aina Elviriasta San Pedroon. Itse Marbellan kaupunki sykkii elämää aina aamu varhaiseen. Kaupungista noin 10 kilometriä länteen sijaitsee Puerto Banus, joka on suosittu vierailukohde.

Puerto Banus

Puerto Banuksen huvivenesatamassa riittää katseltavaa niin veneiden kuin autojenkin suhteen. Sunnuntai-iltapäivisin perheet tulevat nauttimaan rannan ravintoloihin päivällistä, jolloin mukana on kaikki vauvasta vaariin. Iltaisin pienen rantakadun täyttää mitä hienoimmat autot joiden vieressä ohikulkijat kuvauttavat itseään.Ranta on täynnä merkkiliikkeitä ja ravintoloita, jotka ovat hinnaltaan "ei niitä halvimpia". Suosittelen kuitenkin piipahtamaan ja kävelemään alueen läpi. Jos uskallusta riittää, niin vaellus La Concha vuorelle on kokemisen arvoinen.

Suosittu pizzaravintola keskellä rantabulevardia on Picasso. Monet tulevat käymään vain syödäkseen pizzan ravintolassa. Niinpä iltapäivisin on varauduttava odottamaan vapautuvaa pöytää. Muita mielestäni hyviä ravintoloita rannalla on Azul Marino ja Bandidos. Hintataso on espanjalaiseen tasoon korkeahko.

Marbellassa voit bongata loma-aikoina ja elokuvafestivaalien aikana julkisuudesta tuttuja kasvoja.

Sää Marbellassa